Skip to main content

Hilla, minä ja
Tyrni joskus 2000-luvun alussa

Berneistä appenzelliin

Ensimmäinen bernimme tassutteli elämääni syksyllä 1994. Se oli Cessi – koira, joka avasi oven kokonaan uuteen maailmaan. Cessin myötä alkoi vuosien mittainen bernihulluus: treenikentät, tokokisat, kurssit, koulutukset, kasvattajaopinnot, oma Satakunnan Sennen -alajaosto ja lopulta myös oma pentue Dearbern’s‑kennelnimellä. Bernit olivat elämäni koiria, yksi toisensa jälkeen – Hilla, Tyrni ja Aronia. Jokainen jätti oman ainutlaatuisen  jälkensä sydämeeni.

1990‑luvun lopussa joukkoon mahtui myös yksi kodinvaihtaja‑dobermanniuros. Se tuli meille vuoden ikäisenä, ja vaikka ulkokuori oli terävä, sisällä asui maailman kiltein lammas. Se solahti laumaan kuin olisi aina ollut siinä.
Vuosien varrella elämä muuttui, koirat lähtivät yksi toisensa jälkeen koirien taivaaseen, alkoi ns koiraton kausi, mutta vain tullakseen joskus takaisin.  Sain kaksi ihanaa poikaa ja  lapset kasvoivat. Koiraton olo kävi tukalaksi…koirien jälkeinen hiljaisuus alkoi tuntua liian hiljaiselta. Ajatus uudesta koirasta hiipi takaisin – mutta mikä rotu? Sydän tiesi vastauksen ennen kuin järki ehti mukaan: sveitsiläinen sen olla piti.
Appenzellistä ei ollut nuoruusvuosilta kovin mairittelevaa mielikuvaa, mutta jokin siinä silti veti puoleensa. Ja kun Porin KV‑näyttelyssä eteemme osui nauravainen kasvattaja ja tieto kolmiviikkoisista pennuista… tiesin, miten siinä tulisi käymään.


Syksyllä 2022 pieni, topakka ja sydämenkokoinen appenzelli Bertta valitsi meidät. Luulin saavani lenkkikaverin. Sainkin takaisin kokonaisen osan itseäni – sen kipinän, jonka luulin jo hiipuneen. Bertta herätti sen yhdellä katseella.

Cessi, Hilla ja Roope elävät muistoissamme

Cessi syntyi 1994, Hilla 1998, Tyrni 2000, Roope 1996 ja Aronia 2001

Toko-koe

Toko-kokeessa joskus -90 luvulla Roopen kanssa. Toko kentät ovat tulleet tutuksi jo -90 luvulta lähtien. Jokainen koirani "joutui tai pääsi" näille kisakentille jo silloin, tällä hetkellä appenzelli Bertta jatkaa tätä perinnettä.

Tokon paluu

On olemassa hetkiä, jolloin ihminen tajuaa, ettei omia vannomisiaan kannata ottaa liian vakavasti. Minä olin vakuuttunut. että toko (tottelevaisuuskoulutus/-koe) jäi taakseni.

Että olin ikään kuin tehnyt osuuteni, kisannut jokaisen koirani kanssa ja jättänyt toko-kehät taakseni. Mutta sitten tuli appenzellityttö Bertta (RTK3 Ulaani Bertta). Ja se siitä päätöksestä

Muistoja vuosituhannen vaihteesta